Siirry suoraan sisältöön

Yleinen

Nukkuva kissa akvarellimaalaus valkoisissa kehyksissä

Jokaiselle taiteilijalle jää varmasti mieleen ensimmäinen yhteisnäyttely, ensimmäinen oma näyttely, ensimmäinen teosmyynti ja ensimmäinen kansainvälinen näyttely – olkoon sitten vaikka yhdellä teoksella, kuten omassa tapauksessani. Nämä ensiaskeleet olen jo saanut kokea aiemmin, mutta en vielä sitä tunnetta, kun oma maalaus myydään ensimmäisen kerran ulkomaille. Ennen kuin nyt. Yksi pienistä maalauksistani on nimittäin juuri myyty Yhdysvaltoihin SaatchiArt online-gallerian kautta. Olipa aamulla mukava yllätys sähköpostia selatessani huomata viesti, jossa taidemyynnistä kerrottiin! Maalauksen matka uuteen kotiinsa on ollut hieno kokemus, ja on palkitsevaa tietää, että oma taide tavoittaa uusia yleisöjä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tämä on yksi niistä merkityksellisistä hetkistä, jotka jäävät mieleen taiteen saralla, ja jokainen näistä on tärkeä askel matkalla eteenpäin. Pieni uneksija -akvarellimaalaus on jo päätynyt uuden omistajansa luo Atlantin toiselle puolelle. » Tutustu teoksiini SaatchiArtissa » Lisää eläinaiheisia maalauksiani galleriassa

Maalaukseni myyty ulkomaille