Elämää metsässä ja pihapiirissä -näyttely 1.6.-4.9.2022 Pielavedellä

Ensimmäinen yksityisnäyttelyni Pielaveden Lepikon torpan kahviossa 1.6.-4.9.2022.

Sain tietää valinnastani Lepikon torpan kahvion kesän 2022 taidenäyttelyn pitäjäksi syksyllä 2021. Toiveena oli, että näyttely sopisi hyvin torpan miljööseen ja vanhan ajan henkeen kuvaten suomalaisen metsän eläimiä, kotieläimiä ja maalaiselämää. Aloin sunnitella näyttelyä tältä pohjalta. Valitsin näyttelyyn muutamia aikaisempia eläinmaalauksiani, mutta tein talven ja kevään aikana myös useita uusia maalauksia. Viimeisimmät valmistuivat rimaa hipoen juuri ennen näyttelyä.

Lepikon torppa oli mielessä aiheiden valinnassa koko ajan. Vaikka aiemmissa maalauksissa oli yksi rekiteos, halusin tehdä maalauksen myös metsätyöhevosesta, koska Urho Kekkosen isä oli metsätyönjohtaja. Olen muutenkin maalannut aina paljon eläimiä, erityisesti hevosia.

Lepikon torpan hieno miljöö ja viihtyisä kahvio sopii upeasti näyttelyn pitopaikaksi. Olen kovasti otettu ja kiitollinen, kun sain näin hienon tilaisuuden pitää ensimmäinen näyttelyni juuri siellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.