Siirry suoraan sisältöön

Info

Tilaustyöt

Teen tilaustöitä mahdollisuuksien mukaan – jokainen niistä on oma pieni maailmansa, joka syntyy yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kiireellisiin töihin en valitettavasti aina pysty tarttumaan lyhyellä varoitusajalla, mutta kannattaa kysyä tilanteestani. Jos oma aikani ei riitä, voin lämpimästi suositella toista taiteilijaa – tunnen monia taitavia tekijöitä.

Useimmiten minulta on tilattu eläinaiheisia maalauksia, mutta teen mielelläni myös muita aiheita.

Tilaustyön hinta muodostuu tekotavasta, koosta ja aiheen yksityiskohtaisuudesta. Pienemmät työt lähtevät liikkeelle noin 100 eurosta. Laajemmat ja vaativammat kokonaisuudet, jotka edellyttävät luonnostelua ja yhteistä suunnittelua, alkavat 200 eurosta ylöspäin. Kun saan riittävästi taustatietoa toiveistasi, voin antaa tarkemman hinta-arvion. Ota siis rohkeasti yhteyttä – mietitään yhdessä, millainen työ voisi syntyä!

Taideteosten myynti

Voit kysyä myytävänä olevista teoksista suoraan minulta. Toimitan teokset kaikkialle Suomeen Postin, Matkahuollon tai Schenkerin kautta haluamaasi noutopisteeseen tai kotiovelle. Sovitusti voit myös tulla katsomaan teoksia kotiini Kuopioon tai noutaa teoksen suoraan minulta.

Toimitan teokset huolellisesti pakattuna ja aitoustodistuksella varustettuna.

Taidetuotteiden myynti

Taidetuotteitani on myynnissä seuraavissa paikoissa:

Kuopio
Kirjakauppa Rosebud: taidekortteja
Kauppahallin käsityö: taidekortteja, avaimenperiä ja kirjanmerkkejä

Verkkokaupat
Taitajapuoti Terttu: taidekortteja- ja printtejä, avaimenperiä ja kirjanmerkkejä
Kaniva: taidekortteja- ja printtejä, avaimenperiä, kirjanmerkkejä, hiirimattoja ja tauluja

Voit tehdä tilauksen myös omasta taidepuodistani tilauslomakkeen kautta.

Arvonlisävero

Toistaiseksi en ole arvonlisäverovelvollinen, joten myymieni teosten alv on 0 %.

Luottamuksellisuus ja vaitiolo

Asiakkaideni yksityisyyden suojeleminen on minulle tärkeää. Kaikki yhteydenotot ja yhteistyö perustuvat ehdottomaan luottamukseen ja pysyvät omana tietonani.

Mervi Korhonen Art
Evästeet

Evästeiden avulla pyrimme tarjoamaan kävijöille paremman käyttökokemuksen. Kun hyväksyt evästeet, pystymme kehittämään sivumme käyttäjäkokemusta, sekä räätälöimään sinulle tarkoitettuja palveluita.