Viime vuoden loppupuolella sain yhteydenoton, tekisinkö tilaustyönä maalauksen pojasta ja koirasta. Mietin asiaa pari päivää, koska en ole maalannut kovin paljon ihmisiä enkä koiria. Myös välineeksi valikoituneet akryylivärit ovat kohtalaisen uusi tuttavuus, koska olen vuosien ajan ollut enemmän akvarellisti ja piirtäjä. Olen maalannut vasta reilun vuoden akryyleilla, ja sitä ennen lähes ainoa kokemus niistä oli lapsena taideleirillä joskus 1980-luvulla… Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan, ja pääsin luonnostelemaan työtä tammikuun alkupuolella.
Asiakkaalla oli yhtenä ajatuksena fantasiatyyppinen maalaus. Tein maalauksesta muutaman erilaisen luonnoksen, joista osa syntyi asiakkaan esittämien ajatusten pohjalta ja lisänä oli pari omaa ideaani. Tykästyin kovasti viimeisenä syntyneeseen ideaan, jota olin haudutellut pitkään, ja lopulta eräällä lenkillä asia kirkastui selkeänä näkynä päähäni; fantasiamaalaus jossa poika ja koira kävelevät puiden reunustamaa kujaa, jonka oksilla istuu pöllöjä.
Luonnoksista maalaukseen
Lähetettyäni luonnokset tilaajalle odotin jännityksellä, löytyykö luonnoksista toivotunlainen idea maalaukseen. Asiakas päätyi ratkaisuun, jossa yhdistimme kaksi eri luonnosta, joista toisesta otettaisiin asennot ja toisesta ympäristö. Lisäksi asiakas oli tykästynyt myös pöllöideaan. Niinpä hän halusi tilata myös sen pohjalta toteutetun maalauksen vanhemmasta pojastaan ja koirasta, jonka kanssa poika oli kasvanut lapsuutensa yhdessä. Pöllöideassa sattui vielä olemaan yhtymäkohta pojan kummisetään, joten melkoinen intuitio oli mukana kuvioissa. Olin iloinen, että myös tämä idea päätyi maalaukseen! Olin ajatellut, että jos pöllömaalaus ei etene toteutukseen, teen siitä jossain vaiheessa oman maalauksen.
Tässä taideprojektissa riitti haasteita lähtien siitä, että saamani mallikuvat olivat eri asennoista ja kulmista otettuja verrattuna maalaukseen tuleviin asentoihin, joten jouduin kuvittelemaan aika paljon ja etsimään erilaisia referenssikuvia luonnollisten asentojen saamiseksi. Ehdin viettää monet epätoivoiset tunnit työn parissa, mutta toisaalta koin paljon myös onnistumisen hetkiä, kun maalaaminen akryyliväreillä alkoi pikkuhiljaa sujua paremmin. Samalla tuli paljon uutta oppia ja tuntumaa välineeseen.
Tämä oli mielenkiintoinen maalausprojekti, ja olen iloinen, että sain tehdä kaksi maalausta samalle asiakkaalle. Ilmeisesti onnistuin tavoittamaan jotain pojan ja koiran olemuksesta molemmissa maalauksissa, koska asiakas oli tyytyväinen teoksiin.
Eläinaiheisia maalauksiani löydät myös galleriasta Eläimet. Nämä maalaukset sijoitin kuitenkin Maalaukset-galleriaan, koska ne eivät ole pelkästään eläinmaalauksia.