Kaksi kaupunkiaiheista maalaustani hyväksyttiin Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen vuosinäyttelyyn, jonka teemana oli tällä kertaa kaupunki. Tarjosin kolmea teosta, joista yksi oli Suomesta ja kaksi ulkomailta. Ulkomaiset näkymät vievät voiton tällä erää, koska juuri ne hyväksyttiin mukaan näyttelyyn. Toinen maalaus on Izmiristä ja toinen Oslosta. Ensin mainitun olen nähnyt vain kuvissa, mutta Oslosta tekemäni maalaus on oma kokemukseni. Olin kävelemässä Oslon kaduilla kylmänä maaliskuun pimenevänä iltana, ja otin kuvan katunäkymästä. Keltaisessa vanhassa rakennuksessa toimii ravintola. Otin näkymästä kuvan, ja tein maalauksen kotona sen jälkeen. Näyttely oli avoinna 18.5.-6.6.2021 Helsingissä Kaapelitehtaan Valssaamossa.