Siirry suoraan sisältöön

TIlaustyö

Poika ja koira kävelemässä pöllökujalla

Viime vuoden loppupuolella sain yhteydenoton, tekisinkö tilaustyönä maalauksen pojasta ja koirasta. Mietin asiaa pari päivää, koska en ole maalannut kovin paljon ihmisiä enkä koiria. Myös välineeksi valikoituneet akryylivärit ovat kohtalaisen uusi tuttavuus, koska olen vuosien ajan ollut enemmän akvarellisti ja piirtäjä. Olen maalannut vasta reilun vuoden akryyleilla, ja sitä ennen lähes ainoa kokemus niistä oli lapsena taideleirillä joskus 1980-luvulla… Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan, ja pääsin luonnostelemaan työtä tammikuun alkupuolella. Asiakkaalla oli yhtenä ajatuksena fantasiatyyppinen maalaus. Tein maalauksesta muutaman erilaisen luonnoksen, joista osa syntyi asiakkaan esittämien ajatusten pohjalta ja lisänä oli pari omaa ideaani. Tykästyin kovasti viimeisenä syntyneeseen ideaan, jota olin haudutellut pitkään, ja lopulta eräällä lenkillä asia kirkastui selkeänä näkynä päähäni; fantasiamaalaus jossa poika ja koira kävelevät puiden reunustamaa kujaa, jonka oksilla istuu pöllöjä. Luonnoksista maalaukseen Lähetettyäni luonnokset tilaajalle odotin jännityksellä, löytyykö luonnoksista toivotunlainen idea maalaukseen. Asiakas päätyi ratkaisuun, jossa yhdistimme kaksi eri luonnosta, joista toisesta otettaisiin asennot ja toisesta ympäristö. Lisäksi asiakas oli tykästynyt myös pöllöideaan. Niinpä hän halusi tilata myös sen pohjalta toteutetun maalauksen vanhemmasta pojastaan ja koirasta, jonka kanssa poika oli kasvanut lapsuutensa yhdessä. Pöllöideassa sattui vielä olemaan yhtymäkohta pojan kummisetään, joten melkoinen intuitio oli mukana kuvioissa. Olin iloinen, että myös tämä idea päätyi maalaukseen! Olin… Lue lisää »Maalaukset pojasta ja koirasta tilaustyönä

Maalaukset pojasta ja koirasta tilaustyönä