1.9.2023
Taidenäyttelyni on juuri avautunut Kahvila Kanelissa Kuopiossa. Näyttelyn teokset heijastavat kiinnostustani vanhoihin esineisiin ja asioihin sekä jatkuvaa kauneuden kaipuutani. Olen ehdottomasti esteetikko ja kaipaan ympärilleni kauniita asioita. Ehkä se tuo osaltaan myös vastapainoa ja piristystä Suomen pimeälle talviajalle ja maailmassa olevalle pahuudelle elämän tummine sävyineen.
Kohti vapaampaa ilmaisua
Tämä näyttely merkitsee myös hienoista muutosta taideurallani, sillä olen astumassa kohti vapaampaa ilmaisua ja hieman modernimpaa tyyliä. Tyylillistä täysikääKnöstä en ole kuitenkaan tekemässä, mutta seuraan mielenkiinnolla intuitiota ja koen, että jotain uutta on löytymässä. Ajattelen, että taiteentekijänä voi kehittyä ja muuttua jatkuvasti, eikä ns. valmiiksi taiteilijaksi tule koskaan. Tärkeintä onkin taiteen tekeminen ja siitä nauttiminen. Se vie minua jatkuvasti eteenpäin.
Kahvila Kanelin näyttely on minulle ensimmäinen oma näyttely kotikaupungissani. Olen osallistunut viime vuosina lukuisiin yhteisnäyttelyihin ympäri Suomea, ja yksittäisiä teoksiani on käynyt myös kansainvälisissä akvarellitaiteen näyttelyissä Puolassa, Ukrainassa, Venäjällä ja Singaporessa. Kuopiossa teoksiani ei kuitenkaan ole juuri ollut esillä 90-luvun jälkeen, jolloin osallistuin kuvataideyhdistyksen järjestämiin näyttelyihin monena vuotena. Ensimmäinen yksityisnäyttelyni oli viime vuonna Pielavedellä Lepikon torpan kahviossa. Kahvila Kanelin näyttely on hyvä jatkumo sille. Kanelin vanhan ajan tunnelma lumosi minut jo ensikäynnillä vuosia sitten, ja se on pysynyt yhtenä suosikkipaikkanani siitä asti. Niinpä oman näyttelyn saaminen sinne on minulle iso ilo.
Taidetta olen tehnyt nuoresta asti jo useamman vuosikymmenen ajan, mutta välissä oli monen vuoden tauko kiireisimmän elämänvaiheen aikana. Muutama vuosi sitten into taiteen tekemiseen roihahti isommaksi kuin koskaan, ja sen merkitys elämässäni on kasvanut entisestään. Taiteilijana olen pääosin itseoppinut, vaikka alkuvaiheessa kulutinkin Kuopion kansalaisopiston ovenkahvoja kymmenen vuoden ajan tiiviillä opiskeluilla ja suoritin mm. kuvataiteen perusopinnot. Nykyään osallistun satunnaisesti eri puolilla Suomea oleville akvarellikursseille sekä erilaisille taiteen verkkokursseille niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten opettajien johdolla. Päätyötäni teen markkinointiviestinnän, graafisen suunnittelun ja myynnin parissa, ja olen suorittanut työn ohessa mainosalan sekä audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnot. Niinpä pääsen onneksi hyödyntämään visuaalista suuntautumistani myös päivätyössä.
» Lehtileikkeitä taiteilijan uraltani.